Mikä Fulbright?

Living this adult life. Vakuutukset ovat kalliita ja ehdot pitkiä. Sain onneksi kaiken järjestykseen. Tässä lähdön kynnyksellä on koko ajan sellainen epämiellyttävä olo, että on unohtanut tehdä jotain ja että varsinkin jokin kriittinen paperiasia on hoitamatta. Ja kun stressaannun jostain tarpeeksi, usein käy niin, että varsinaisen stressinaiheuttajan sijaan jokin pikkuasia saa huomioni ja huoleni (“en omista MARIMEKKO-PAITAA!! Pitäiskö sellainen olla?? Että vois sitä käyttää sitten siellä Ameriikassa??”).

Vastapainoksi suuntaan ajatukset johonkin ihan oikeasti muualle kuin lähdön järjestelyihin ja kerron lisää siitä, mikä on tämän homman nimi.

Mitä sä menet sinne Amerikkaan tekemään?

Menen opettamaan suomea amerikkalaisille yliopisto-opiskelijoille. Jännää, eikö vain! Tuo yliopisto on University of Washington. Se sijaitsee Seattlessa. “Washington” siksi, että osavaltio on Washington. Se on länsirannikolla, ihan siellä ylhäällä.

Okei, sä menet opettamaan. Onko se siis niinku työ?

No ei oikeastaan. Kutsutaan sitä mieluummin harjoitteluksi. Virallinen tittelini on opetusassistentti, Teaching Assistant. Eli pikemminkin avustan opetuksessa, vaikka tietysti oikean työn vakavuudella hommiin suhtaudutaan. Keväällä saanen kakkosvuoden kurssin opetettavakseni, jee! Minulle ei makseta palkkaa, mutta saan apurahan, jonka on tarkoitus kattaa elinkustannukset lukuvuoden aikana. Apuraha edellyttää, että myös opiskelen muutaman kurssin lukukaudessa. Arvostetussa amerikkalaisessa yliopistossa opiskelu on tietysti hieno kokemus, odotan sitä mielenkiinnolla.

Sivukommentti: opintoni Suomessa ovat siinä vaiheessa, että maisterintutkinnosta puuttuu yksi kurssi ja gradu. (Ja Maisterin portfolio. Tietäjät tietää, mikä se on.) Suunnitelmissani on saada tuo yksi kurssi hyväksiluettua Seattlessa ja saattaa gradukin vihdoin finaaliin syksyn aikana.

Mistä sä sen apurahan sait?

On olemassa sellainen organisaatio kuin Fulbright. Fulbright Finland myöntää stipendejä ja apurahoja suomalaisille Yhdysvalloissa tapahtuvaa opiskelua tai tutkimusta varten. Vastaavasti amerikkalaiset voivat saada tukea opinnoille tai tutkimukselle Suomeen. “Fulbright-ohjelmaan haetaan Suomen edustajia Yhdysvaltoihin, jotka luovat verkostoja ja rakentavat siltoja maidemme välillä”, kerrotaan ohjelman nettisivuilla.

Fulbright Finlandilla on monia eri stipendiohjelmia, voit lukea niistä lisää tämän linkin kautta. Minun onnekseni stipendiohjelmissa on “Fulbright Finnish Language and Culture Teaching Assistant Program”, lyhyemmin FLTA. Ohjelmaan voivat hakea esimerkiksi ne suomalaiset opiskelijat, joilla on yliopistossa pää- tai sivuaineena suomen kieli, kirjallisuus tai jokin muu soveltuva ala. Hakijalla pitää olla vähintään alempi korkeakoulututkinto. Valitut stipendiaatit pääsevät avustamaan suomen kielen opetuksessa yhdysvaltalaiseen yliopistoon yhden lukuvuoden ajaksi. Kuten edellä mainitsin, samalla pääsee opiskelemaan ja on tietenkin myös mahdollista edistää omia tutkimuksiaan, vaikkapa gradua tai väikkäriä.

Fulbrightin korostetaan olevan yhteisö, verkosto, perhe. Se kyllä toden totta onkin enemmän kuin pelkkä apuraha kouraan ja menoksi -systeemi. Fulbright on Yhdysvalloissa arvostettu stipendiohjelma, jolla on pitkät historialliset perinteet. Se järjestää orientaatioita Suomen päässä, vastaa epätietoisen sähköposteihin ja puheluihin, maksaa viisumin ja isännöi seminaareja Yhdysvalloissa. Fulbrightin kautta lähtevä pääsee myös verkostoitumaan aivan eri tavalla kuin milään muulla tavalla lähtemällä.

Onko Fulbright vain Yhdysvaltain ja Suomen välinen juttu?

Ei. Yhdysvalloilla on Fulbright-kontakteja moneen eri maahan. Stipendiohjelmissa tosin on vaihtelua, eikä kaikissa maissa siis ole välttämättä samoja ohjelmia kuin Suomessa. Kuitenkin FLTA-stipendiaatit ovat hyvin edustettuja (muissa maissa Foreign Language Teaching Assistant, ei Finnish). Olen ymmärtänyt, että ainakin aikaisempina vuosina Yhdysvaltoihin on suunnannut peräti 400 opetusassistenttia eri puolilta maailmaa. Vau!

Saitko sä itse päättää, mihin yliopistoon menet?

En. Ymmärrettävästi suomea ei opeteta ihan jokaisessa amerikkalaisessa yliopistossa. Yllättävän monessa kuitenkin! Syksyllä 2017 hakuohjelman sivuilla ilmoitettiin, että lukuvuonna stipendiaatteja vastaanottaisi kolme yhdysvaltalaista yliopistoa: University of Washington, University of Minnesota sekä Indiana University. Näistä kolmesta sai toivoa mieleistään hakuvaiheessa. En toivonut mitään, sillä kaikissa kolmessa yliopistossa ja kaupungissa oli etunsa. Herran huomaan, ajattelin.

Miten tuohon ohjelmaan voi hakea??

Tässä linkki FLTA-ohjelman tarkempaan kuvaukseen, hakuohjeisiin ja -edellytyksiin.

Hakuaika lukuvuodelle 2019-2020 päättyy 23.10.2018. Hakuprosessi on pitkä, mutta kyllä sen kestää. Ensin netissä täytetään sähköinen hakemus. Huomaathan, että siinä vaaditaan muun muassa englanninkielinen motivaatiokirje (perustele, miksi haet ohjelmaan ja miksi sinä olisit erinomainen Suomen kulttuurilähettiläs), muutama lyhyempi teksti (esimerkiksi opetusmetodeistasi ja siitä, millaista toimintaa sinä FLTA:na järjestäisit kampuksella) sekä kolme suosituskirjettä. Lisäksi pitää hankkia ja skannata erilaisia dokumentteja opintosuoritusotteista CV:hen. Varaa sis tähän aikaa! Kannattaa aloittaa jo syyskuussa.

Kaikki, jotka ovat täyttäneet hakemuksen hyväksyttävällä tavalla (eli mitään ei puutu), kutsutaan Helsinkiin englanninkieliseen haastatteluun. Se on marraskuussa.

Valinnoista ilmoitettiin muistaakseni joulukuun alussa. Skypettelin University of Washingtoniin itsenäisyyspäivän iltana. Keskustelu Ilonan kanssa ei tuntunut työhaastattelulta, vaan siltä, että siinä oli tarkoitus tehdä realiteetit selviksi ja saada käsitys toisistamme puolin ja toisin. Minulle oli kuitenkin tuon joulukuun kuudennen jälkeen vielä epäselvää, oliko minut valittu vai voisinko vielä tippua pois pelistä.

Tammikuussa kävin Helsingissä tekemässä TOEFL-kielitestin. Tammikuun lopussa sähköpostiini myös saapui lopullinen tieto siitä, että minut todellakin oli valittu FLTA-stipendiaatiksi lukuvuodelle 2018-2019 ja että University of Washington isännöisi minua.

Kevään mittaan Fulbrightille piti vielä toimittaa muun muassa lääkärintodistus (se on monipolvinen ja siihen kuuluu tuberkuloositesti, jota ei tehdä oikein enää missään. Sain omani teetettyä FimLabissa Jyväskylässä, lääkärin lähetteellä). Toukokuussa oli pakollinen orientaatio Helsingissä kaikkien ohjelmien stipendiaateille. Infopainotteisessa päivässä parasta oli päästä juttelemaan aiempien vuosien FLTA-stipendiaattien kanssa. Illalla jaettiin apurahat juhlavin menoin. Jo pelkkä orientaatio ja siellä tapaamani ihmiset olivat mielettömän inspiroivia. Orientaatiota edeltävänä päivänä tapasin ensimmäistä kertaa myös huiput FLTA-kollegat Marjon ja Jukan. Marjo suuntaa Minneapolisiin, Jukka Bloomingtoniin.

Fulbright avustaa viisuminhakuprosessissa. Kaikki on käynyt oikeastaan tosi näppärästi: minun on tarvinnut vain seurata sähköpostiani ja allekirjoittaa paljon erilaisia papereita. Netissä piti myös täyttää viisuminhakemuslomake ja käydä Helsingissä viisumihaastattelussa (joka oli omalla kohdallani pienimuotoinen sirkus. Vinkki: älä mene haastatteluun suoraan viikonloppumatkalta kassien ja kantamuksien kanssa, äläkä varsinkaan unohda laukunpohjalle leipäveistä. Se ei ole hauskaa.). Kaikesta huolimatta viisumini tuli postissa muutamassa päivässä. Niin, ja tietysti kesäiseen härdelliin kuuluu asunnon etsimistä ja lentojen varaamista.

Jännittääkö?

No kyllä kieltämättä vähän! En ole koskaan käynyt Amerikassa. Seattleen sijoittunut tv-sarja Frasier oli teini-ikäni suosikki ja joskus hassusti haaveilinkin, että matkustaisin Seattleen. Ei kuitenkaan tullut mieleeni, että joskus vielä asuisin siellä kokonaisen vuoden!

Fulbrightista ja FLTA-ohjelmasta on ilmoitettu joka vuosi meidän suomen kielen opiskelijoiden sähköpostilistoilla Jyväskylässä. Koskaan ei kuitenkaan ole ollut oikea aika hakea. Joko opintoni eivät ole olleet tarpeeksi pitkällä, olen ollut vaihdossa tai tehnyt pedagogisia opeopintoja.

Kuitenkin Fulbright oli aina mielessä, yhtenä unelmana, yhtenä vaihtoehtona maailmalle lähtemiseen ja s2-osaamisen edistämiseen. Kynnys hakemiselle olisi kuitenkin ollut korkea, jos en olisi saanut siihen niin valtavasti tukea. Viime syksynä sähköposti toi taas saman ilmoituksen haun alkamisesta. Kysyin poikaystävältäni, mitä mieltä hän olisi siitä, että hakisin. “Let’s go”, sanoi hän. Kysyin äidiltä. “Sehän olis mahtavaa. Eikö sua harmittais jälkeenpäin, jos et hakis?”. Lopulta kollega yliopiston kielikeskuksessa, joka on itsekin ollut suomen kielen FLTA:na, tiivisti kaikkien sanoman: “Totta helvetissä haet.”