Have a good one

Uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu. Lukukausi (tai ”neljännes” – lukuvuosi on jaettu vajaan kolmen kuukauden mittaisiin quartereihin) on ehtinyt jo puoliväliin. Parin viime viikon aikana monet opiskelijat on hikoilleet Mid Term -testien eli välikokeiden kanssa. Mullakin oli sellainen viron kurssilla. Vieraan kielen opetusmetodeja käsittelevällä kurssilla ei välikoetta ollut, mutta jokaviikkoiset luku- ja kirjoitustehtävät sekä observoinnit ja esitelmät pitää mielen virkeänä. Normaalisti graduate studentit tekee quarterissa 10-15 opintopistettä ja opettaa omaa kurssia joka päivä 50 minuuttia. Mä teen 8 opintopistettä ja toimin assistenttina – ja silti tuntuu että on paljon hommaa ja pitkiä päiviä.

Jotain ois tietenkin pitänyt aavistella, kun syyskuussa laitoksen orientaatiossa tutustumiskysymyksenä oli ”mitä tekisit, jos sinulla olisi vuorokaudessa yksi ylimääräinen tunti”. Teaching Assistenteille suunnatussa orientaatiossa taas kehotettiin unohtumaan seurustelu, koska sille ei ole aikaa (tai sitten pitää deittailla toista TA:ta, joka ymmärtää elämäntilannettasi) ja luettiin artikkeli esimerkillisestä TA:sta, jonka päivät on aikataulutettu minuutilleen ja jonka päivä alkaa salilla kello 6.15. Kuulen jatkuvasti sitä, että työpäivän aikana ei ehditä syödä lounasta – tai edes käydä vessassa!

Pari viikkoa sitten käännyin Googlen puoleen, kun halusin tietää, mitä amerikkalaisista ja heidän suhteestaan työntekoon puhutaan. Joidenkin mielestä amerikkalainen pelkää sitä, että joku voisi erehtyä luulemaan häntä laiskaksi. Mikä häpeä se olisikaan! Mietin, mikä voisi olla suomalaisille vastaavanlainen synti ja päädyin uusavuttomuuden kautta jonkinlaiseen yleiseen heikkouteen. Mutta sen taas voi ymmärtää hyvin laajasti ja niputtaa laiskuudenkin sen alle. Mitä mieltä olette?

Joku myös arveli internetin areenoilla, että amerikkalainen unelma on asioiden omistamista. Ja se taas maksaa rahaa. Hieno auto, hieno talo, hieno koulutus, hienot pelit ja vehkeet - kaiken tämän saavuttamiseksi on tehtävä paljon töitä. Kirjoittaja vertasi asiaa saksalaiseen unelmaan, jonka hän näki yksinkertaisempana ja perhekeskeisempänä. Tanskalaiseen unelmaan ei kirjoittajan mielestä välttämättä edes kuulu autoa. Millainen on suomalainen unelma? 

Ylenpalttinen omistaminen on tosiaan joskus uuvuttavaa katsottavaa. Oon pikkuhiljaa alkanut tajuta, että eivät kaikki Seattlen pyöräilijät suinkaan ole mitään oikeita kilpapyöräilijöitä – mutta jos ihmisellä on pyörä, niin helvetti, se on sitten kanssa kunnon pyörä. Kun sillä ajetaan, pukeudutaan kireään pyöräilyasuun, pyöräilykenkiin ja pyöräilyhanskoihin. 

Halloween tuli ja meni. Lokakuun viimeisenä iltana lapset kiersi ovelta ovelle pyytämässä karkkeja. Tulin siinäkin ajatelleeksi, että täällä lapsilla on vaikuttavia kaupasta ostettuja asuja, Suomessa virpojilla on äidin huivit ja essut. 

Halloween oli hauska, vaikka katsoinkin vähän pitkään ja tuskaisena joillakin pihoilla olleita koristeita (pieniä hautakiviä, pääkalloja ja maasta työntyviä irtokäsiä). En myöskään ymmärrä, miksi aikuiset pukeutuvat Halloweenina johonkin asuun, siis vaikkapa töihin mennessään. Juhlat ovat eri asia. Olin Halloweenia edeltävänä lauantaina kotibileissä ja pukeuduin yhdeksi professoreistani. 

Paardit on hyvä aasinsilta ystäviin, jotka on mahtavia. Mun kaverit Seattlessa on virolaisia, saksalaisia ja amerikkalaisia. Ihmiset ylipäätään on täällä ystävällisiä ja vieraanvaraisia, tykkään siitä! Halloweenina eräs opiskelija esimerkiksi kutsui meidät suomiopet kotiinsa kaivertamaan kurpitsoita. Jengi ei valita, ei vähättele itseään tai muita, ei nurise tai huokaile. Tykkään täällä olevasta sähäkästä ilmapiiristä, ei oo sellaista aavistuksen tympääntynyttä fiilistä niin kuin Suomessa usein. Kyllä, joskus oon väsynyt vain siksi, että oon ollut yliopistolla sosiaalinen 12 tuntia ja kun tulen kotiin, sama jatkuu. Muun muassa siitä syystä makasin kuntosalin saunassa (kyllä, musta on tullut yksi saunan väärinkäyttäjistä) puoli tuntia yhtenä iltana tällä viikolla. Musta oli koko päivän tuntunut, että en kuullut omia ajatuksiani. 

Kyllä mulla siis vapaa-aikaakin näyttää olevan, kun ehdin hautoa itseäni saunassa. Yliopiston valtavalla salilla on edelleen mukava pyöriä. Muutama viikko sitten osallistuin myös yliopiston Dawg Dash -juoksutapahtumaan. Ja joka viikko on ollut jotain ilomielisyyttä kavereiden kanssa, milloin tailgatingin ällistelyä (ennen jenkkifutispeliä ihmiset ajavat autonsa suurelle parkkipaikalle stadionin viereen ja pistävät bileet pystyyn), milloin halpoja kolmen dollarin tuoppeja saksalaisten kanssa jossain yliopiston lähellä. 

Kiitospäiväkin lähestyy. Se merkitsee vapaata torstaita ja perjantaita, siis huimaa neljän päivän viikonloppua. Yhden kaverin kanssa suunnitellaan, että etsiydytään silloin johonkin luontokohteeseen Seattlen lähellä. Niin ja eilen varasin jo liput spring break -reissulle. Paljon kihisyttäviä juttuja siis näköpiirissä!

10 kilometrin startti

Jotkut asiat silti syö naista, ei siitä pääse mihinkään. Oon seurannut sivusta toisen suomalaisen homekämppäkamppailua ja kuullut tarinoita Seattlen surkeasta rakentamisesta. Sanalla sanoen käsittämätöntä. Musta on tullut kyynisempi tiettyjen asioiden suhteen. Joskus hommat ei vaan toimi tai jostain tulee yllättäviä maksuja. Uskon, että aina ilmenee jokin vastoinkäyminen, aina edes yksi ongelma. Siksi saatan lykätä asioiden hoitamista – mikä on tietenkin multa hölmöä eikä ainakaan auta yhtään mitään. 

Täällä ollessani oon myös tuntenut suurempaa maailmantuskaa kuin missään muualla. Siihen on varmasti vaikuttanut keskustelu IPCC:n ilmastoraportista ja se, miten täällä kulutetaan menemään ja ollaan ehkä vähän epätietoisia kierrättämisen suhteen. Lisäksi välivaalit ovat nurkan takana ja Trumpin tämänhetkiset puheet järkyttävät. Trumpin retoriikka on aggressiivista ja sen tarkoitus on lietsoa pelkoa. 

Viime postauksessa kirjoitin, että ”vaaran ilmapiiri on koko ajan läsnä”. Tarkoitan sillä esimerkiksi sitä, että kampuksella on emergency-tolppia – eli hätätilanteessa voit painaa nappia ja hälyttää apua. Siis kuvitellaan vaikka sellaista tilannetta, että joku vaikka pimeällä seuraisi mua. Tarkoitan julisteita, joissa kehotetaan soittamaan vihjepuhelu, jos näkee jotain epäilyttävää. Koko ajan siis muistutetaan siitä, että sä et ole turvassa. Vuokraemäntä kertoi naapurisovelluksesta, joka on kätevä esimerkiksi osta ja myy -tarkoituksessa, mutta jossa usein käydään vainoharhaista keskustelua naapurustossa nähdyistä ihmisistä tai asioista. Kerran hän oli mennyt ruokkimaan ystävänsä kissat, kun tämä oli ollut matkoilla. Joku naapureista oli epäilyttävän hiiviskelijän nähtyään soittanut poliisit. Talosta poistunutta Christineä vastassa oli ollut kolme aseella uhannutta (!) poliisia. 

Toiset suomalaiset FLTA:t ja ohjaava opettaja on olleet parhaat vertaistuet turhautumisen hetkellä. Ystävien ääniviestit Suomesta (ja Sloveniasta) on myös auttaneet mielettömästi. Ja Stas on urheasti kuunnellut mun hajoilua enemmän kuin kukaan muu. Se on pysynyt koko ajan optimistisena, saanut mut nauramaan ja rullaamaan taas.

Kertaakaan en ole katunut tänne lähtöä. 

Kuulen otsikon lausahdusta – have a good one – lähes päivittäin. Se voi tarkoittaa hyvää illanjatkoa, hyvää päivänjatkoa, hyvää treeniä, oikeastaan mitä vaan tilanteesta riippuen. Have a good one vois olla mun virallinen motto tälle vuodelle.